sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vinksahtaneet veikeät lumiukot

Vaikka lunta ei maassa nyt juurikaan ole, on lumiukot silti aina kuuluneet talveen. Ja näin lapin lumisten maisemien keskeltä tulleena, oli ihan pakko laittaa esille lumiukot.

Tämä on helppo ja nopea askartelu.

Tarvikkeet:
Sinistä kartonkia/Vesiväripaperia
Valkoista/Sinistä maalia
Paperista leikattuja palloja
Oranssia kartonkia
Silmät
Liimaa

Pohjana käytettiin tummansinistä kartonkia, johon laitettiin valkoisella maalilla hieman lunta. Toisissa vaihtoehdoissa valkoista vesiväripaperia, johon lapsi sai ensin maalata sinisellä. 

1. Itse leikkasin kaikki ympyrät ympyräleikkureilla, osan piparireunaisilla ja osan tasaisilla. 
Paljon erikokoisia. 
Toki tämän voi tehdä ihan käsinkin leikkaamalla. 
Ja isompien lasten voi antaa itse saksia lumiukolleen haluamansalaiset pallot.

2. Lapset saivat valita kasasta mitkä pallot halusivat, 
ja laittaa niitä lumiukoiksi miten itse parhaaksi näkivät.

3. Lopuksi kiinnitettiin nenä ja silmät, 
ja nekin tietenkin asten toimesta.

Joistain lumiukoista tuli varsin kaltevia, ja jotkut olivat tainneet joutua keskelle lumisotaa, kun pallot olivat lennelleet minne sattuu.

Silti kaikista tuli lastennäköisiä ja aivan ihania.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat minulle tärkeitä…Kiitos sinulle, toivottavasti sait jotain ihanaa matkaasi...